Olemme luotettavin live-tapahtumien lippujen myyjä sekä jälleenmyyjä. Hinnat saattavat olla korkeammat tai matalammat kuin nimellisarvo


Bayern Munich

Rakastit tai vihasit sitä, FC Bayern Munich on pitänyt asemansa Saksan jalkapallon huipulla jo vuosikymmenien ajan. Näin ollen, joukkue pelaa uusimmalla ja vaikuttavimmalla stadionilla Saksassa sekä vetää puoleensa kaikkein lahjakkaimpia pelaajia. Sen lista kansallisista sekä kansainvälisistä titteleistä, aina joukkueen vuonna 1900 Bavarialla tapahtuneesta perustamisesta lähtien, on pitkä ja se vaikuttaa vuosi vuoden jälkeen vain pitenevän.

Vuonna 2005 Bayern jätti Olympiastadionin, joka oli toiminut sen kotina aina vuodesta 1979 lähtien, uuden, viimeisintä tekniikkaan edustavan Allianz Arenan vuoksi, joka rakennettiin vuoden 2006 Saksan FIFA Maailmanmestaruuskilpailuja varten ja yltää kapasiteetiltaan jopa 71 000 istumapaikkaan. Stadionin uloimmat seinät ovat rakennettu autonrenkaan muotoon, ulkopinta on päällystetty upealla ja uniikilla lasilla ja sillä on kyky sytyttää Bayrernin punainen valo kotipelien aikana.

Bayern on kaikkien aikojen menestyksekkäin joukkue Bundesligan historiassa, se on voittanut kansallisia titteleitä ennätykselliset 27 kertaa. Joukkue myös pitää hallussaan ennätystä joukkueena, joka on voittanut eniten DFB-pokal (German cup) titteleitä, yhteensä 18 voitolla, kuin myös seitsemän German Supercupia ja kuusi Liiga Cupia. Lisäksi Bayern on voittanut UEFA Mestareiden Liigan viisi kertaa.

Vuosien varrella moni saksalainen legenda on pelannut Bavarianien riveissä, kuten esimerkiksi Franz Beckenbauer, Gerd Muller (Bayernin johtava maalintekijä, yhteensä 525 maalia 15 kaudella), Sepp Maier ja tämänhetkinen joukkueen presidentti Uli Hoeness, kaikki 70-luvun loistokkaina päivinä, jolloin joukkue voitti Euroopan Mestareiden Cupin kolmena menestyksekkäänä vuonna. 80- ja 90-lukujen aikana oli pelaajien, kuten Karl-Heinz Rummeniggen, Lothar Matthäusin ja maalivahti Oliver Kahnin (joka pitää hallussaan ennätystä eniten pelatuista peleistä Bayernissa, yhteensä 632 pelillä 14 kaudella) aika loistaa. Kaikki heistä, luonnollisesti, olivat Saksan kansainvälisiä pelaajia.

Joukkueen suurin kilpailija paikallisessa liigassa on Borussia Dortmund. Nämä kaksi kohtasivat vuoden 2013 UEFA Mestareiden Liigan finaalissa, jonka Bayern voitti lukemin 2-1. Kansainvälisesti Bayern on kehittänyt kiivaan kilpataiston Espanjan jättiläisen Real Madridin kanssa, jonka se on kohdannut 33 tilaisuudessa eurooppalaisissa kilpailuissa.

Bayern otti osaa peliin, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen mahtavimpana jalkapallo-otteluna koskaan, kun se kohtasi Manchester Unitedin Mestareiden Liigan finaalissa vuonna 1999. Johdettuaan ottelua lukemin 1-0, United potkaisi kaksi maalia kolmen viimeisen minuutin aikan jatkoajalla voittaen siten koko pelin ja murtaen näin Bayernsin pelaajien sydämen.

Vuoden 2012-2013 kautta pidetään yhtenä upeimmista kausista joukkueen historiassa, silloin Bayernista tuli ensimmäinen saksalainen joukkue, joka voitti kolminkertaisesti. Se oli Jupp Heynckesin viimeinen kausi joukkueen managerina, Bayernin voittaessa Mestareiden Liigan, Bundesligan tittelin sekä DFB-Pokal Cupin.

Kauden 2016-17 loppuun mennessä, joukkueessa pitkään vaikuttanut konkari ja Saksan kapteeni Phillip Lahm, pelaaja joka on voittanut miltei kaikki mahdolliset tittelit Bayernin riveissä sekä kansallisjoukkueessa, ilmoitti lähdöstään, symboloiden näin ollen yhden aikakauden loppua. Pitäen katseensa tulevaisuudessa Bayern, saksalaisen jalkapallon johtava voima, isännöi edelleen maailmanluokan huippupelaajia, näistä esimerkkinä Javi Martinez, Arjen Robben, Frank Ribéry, Thomas Müller ja maalivahti Manuel Neuer. Tämä ydinjoukko antaa joukkueelle mahdollisuuden jahdata jokaista mahdollista voittoa ja palkintoa.



Vuodesta 2006 lähtien Sports Events on ylpeä ollessaan toimitustakuu-periaatteellamme markkinoiden luotettavin lippujen välittäjä. Jokainen tilaus käsitellään yhden myyntiedustajan toimesta takaakseen parhaan mahdollisen asiakaspalvelun.  

 

Älä odota! Osta Bayern Munich lippusi Sports Events 365 jo tänään! 

 

Bayern Munich lippuja - 2017-2018
Tapahtuma
Päivämäärä
Hinta
Hanki se
Bundesliiga (Jalkapallo) Bayern Munich - Hertha Berlin
München, Saksa - Allianz Arena
24 Helmikuu 2018,
15:30
Alkaen
124
Bundesliiga (Jalkapallo) SC Freiburg - Bayern Munich
Freiburg, Saksa - Schwarzwald-Stadion
04 Maaliskuu 2018,
18:00
Alkaen
299
Bundesliiga (Jalkapallo) Bayern Munich - Hamburg SV
München, Saksa - Allianz Arena
10 Maaliskuu 2018,
15:30
Alkaen
133
UEFA Champions League (Jalkapallo) Round of 16: Besiktas JK - Bayern Munich
Istanbul, Turkki - Besiktas Inonu Stadi
14 Maaliskuu 2018,
20:00
Alkaen
329
Bundesliiga (Jalkapallo) RB Leipzig - Bayern Munich
Leipzig, Saksa - Red Bull Arena
18 Maaliskuu 2018,
18:00
Alkaen
403
Bundesliiga (Jalkapallo) Der Klassiker: Bayern Munich - Borussia Dortmund
München, Saksa - Allianz Arena
31 Maaliskuu 2018,
15:30
Ei lopullinen
Alkaen
382
Bundesliiga (Jalkapallo) FC Augsburg - Bayern Munich
Augsburg, Saksa - WWK ARENA
07 Huhtikuu 2018,
15:30
Ei lopullinen
Alkaen
359
Bundesliiga (Jalkapallo) Bayern Munich - Borussia Monchengladbach
München, Saksa - Allianz Arena
14 Huhtikuu 2018,
15:30
Ei lopullinen
Alkaen
240
Saksan Cup (DFB-Pokal) (Jalkapallo) Semi-final: Bayer Leverkusen - Bayern Munich
Leverkusen, Saksa - BayArena
18 Huhtikuu 2018,
18:30
Ei lopullinen
Alkaen
157
Bundesliiga (Jalkapallo) Hannover 97 - Bayern Munich
Hannover, Saksa - HDI Arena
21 Huhtikuu 2018,
15:30
Ei lopullinen
Alkaen
359
Bundesliiga (Jalkapallo) Bayern Munich - Eintracht Frankfurt
München, Saksa - Allianz Arena
28 Huhtikuu 2018,
15:30
Ei lopullinen
Alkaen
228
Bundesliiga (Jalkapallo) FC Koln - Bayern Munich
Köln, Saksa - RheinEnergie Stadion
05 Toukokuu 2018,
15:30
Ei lopullinen
Alkaen
359
Bundesliiga (Jalkapallo) Bayern Munich - VfB Stuttgart
München, Saksa - Allianz Arena
12 Toukokuu 2018,
15:30
Ei lopullinen
Alkaen
228